sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Vanellope WIP

Luova otsikko eikö vain?
Tuli sekin mieleen että onko aika tosiaan mennyt näin nopeasti? Nythän on jo tammikuu ja kohta helmikuu, ja siitä että odotin innoissani BigBangin keikkaa Aisun kanssa ei todellakaan tunnu olevan kovin paljon aikaa..

Random kuva taas kerran, mutta muuten tekstistä olis tullu liian tylsä....

Olen siis saanut raahauduttua kangaskauppaan ostamaan tarvittavia kankaita Vanellopeen, ja voinkin sanoa, että cossi onkin jo yli 50 % valmiina.

Aloin pohtiin jo ennen joulua kumpi tulisi halvemmaksi, ostaa huppari netistä, vai tehdä se itse.. Päätin silloin, että on halvempaa ostaa se, ja niinhän se olikin, mutta värisävy oli ihan liian vihreä turkoosiksi, joten palautin hupparin ja päädyin taas alkupisteeseen. Jotenkin arvasin etten löytäisi turkoosia college-kangasta kaupoista, ja silloin päädyin tulokseen, että ostan valkoista kangasta, ja turkoosia pesukoneväräi ja tadaa huppari olisi valmis..
PAITSI kaikki ei käynytkään niin yksinkertaisesti, värin etsiminen oli yllättävän hankalaa, kun ei tiedä mistä pitäisi etsiä.. Lopulta sitten löysin Tampereen Stockmannilta hyllyn, joka oli täynnä pesukonekangasvärejä. Ongelma: Ne oli eri merkkisiä kuin se väri minkä olin ajatellut olevan täydellinen. Ostin kuitenkin Bahama Blue nimisen sävyn (miksei värejä voi nimetä mitenkään järkevästi...Siis oikeesti, eihän toi nimi anna kovinkaan tarkkaa kuvaa sävystä),  ja lopputuloksesta tuli ehkä hiukan liian sinisävyinen, mutta tykkään väristä silti.


Erittäin iloinen yllätys oli myöskin se että värjäys onnistui, ja en onnistunut hajottamaan pesukonetta tai pilaamaan väriä todellisesti...Pelkäsin todella sitä, että väri onkin ihan muuta kuin turkoosia, ja joutuisin ompelemaan uuden hupparin..
Mieliala silloin kun huomasin onnistuneeni...



Ennen värjäystä....
kasan siis hupparin evoluutio: Kaavoitus..

Ja värjäyksen jälkeen.. Aika sininen siitä tuli.. Vieressä täydellisen väriseks tulleet sukkikset.





Ja sitten Vanen hame: Taas kerran huomasin tekeväni kellohametta.. Mutta se on helppo ja yksinkertainen tehdä, ja tykkään kellohameista aika lailla, että kyllä niitä on ihan kiva tehdä. Onneksi löysin kivasti laskeutuvaa kangasta, joka muodostaa itse laskoksensa, niin ei tarvinnut alkaa väkertään niitä. Tietenkään niistä ei tule niin jänniä laskoksia kuin Vanella on, mutta joustan sen verran, että vähäisemmätkin kelpaavat.

Kankaan väri tosin on vähän liian tumma, mutta kun hupparinkaan väri ei ihan täydellinen ole, niin ei se haittaa.. Enkä edes tiedä mikä olisi juuri se THE värisävy... 
Kaunis kuva köhköh.. 


Hupparin ja hameen lisäksi peruukki on muokattu niin, että siitä saa jonkinlaisen korkean ponnarin, joka ehkä pysyy ylhäällä. Muokkaus oli varsin mielenkiintoista, tai no lähinnä istuin paikallani ja Aisu muokkasi,. ja leikkasi Hinamori peruukkia...Ja itki leikattujen peruukinhiusten tähden, mutta ei siitä enempää... ehkä pitäisi vihdoinkin ostaa se peruukkipää jostain.. Mutta elättelen vielä toivetta että meiltä löytyisi isoäitini vanha peruukkipää jostain..

Miku-cossista sen verran, että hame on valmis, mutta muuta en olekaan saanut siihen tehtyä, mutta vielä on muutama viikonloppu aikaa ennen Frostia... Lasken viikkoja siis viikonloppujen kautta, koska mulla ja ompelukoneella on etäsuhde, eli pystyn käyttämään sitä vain viikonloppuisin, joten cossien teko tapahtuu yleensä silloin..

Ai niin vaihdoin myös blogin ulkoasua, mikä on jo varmaan huomattu, kun kyllästyin siihen siniseen ja oli tarpeeksi aikaa säätää koneen kanssa.. Okei sekin vaikuttaa asiaan, ettei mua kiinnosta fysiikan läksyt ja voiman momentin tasapainon laskeminen..
Hei Hei! Poistun fysiikan ihmeelliseen ja vaikeaan maailmaan!
Ja GD on niin söpö tässä...